Ryhdyinpä lukemaan ruotsalaisen historioitsijan ja
journalistin, Suomessa diplomaattiperheessä kasvaneen Herman Lindqvistin tänä
vuonna käännettyä teosta ”Kun Suomi oli Ruotsi” (”När Finland var Sverige”).
Siinä kuvataan Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa 700 vuoden ajalta vuoteen
1809 saakka.
En pysty enkä halua arvioida itse kirjaa tai historian
käsittelyn opillisuutta, mutta lukukokemuksesta voin kertoa. Ostin kirjan Helsingin
kirjamessuilta, jossa kävin kuuntelemassa mm. juuri Linqvistin mainiota haastattelua.
Kirja on todella luettava, suorastaan viihdyttävä. Kerronnan
rytmi hauskoine yksityiskohtineen pitää mielenkiinnon yllä ja aivot
vastaanottavaisina. Aihe on kuitenkin historia, jota voidaan, tunnetusti,
käsitellä myös kuivakkaasti ja epäkiinnostavasti. Muutenkaan kirja ei
ulkoisesti näytä varsinaiselta historiantutkimukselta, sillä siinä ei ole
tekstin joukossa lainkaan viitteitä. Kirjassa tuskin onkaan sinänsä mitään
uutta historiatietoa. Sen sijaan kerronnallinen paketointi ja kirjallinen esillepano saattaa
olla uudenlaista.
Näkökulmana on Suomen merkitys osana Ruotsia, samalla myös
Suomen liittyminen länsimaiseen kulttuuriin ja yhteiskunnan kehittymiseen
keskiajasta asti. Emme ole olleet koskaan osa novgorodilaista tai venäläistä
kulttuuria, yhteiskuntajärjestelmää, uskontoa tai kielialuetta. Venäjän
vallankaan aikana venäläistäminen ei ehtinyt kovin pitkälle ennen Suomen
itsenäistymistä. Suomi sai sivistyksensä osana Ruotsia, ei Ruotsista.
 |
| Kirjasta Välskärin kertomukset, Z Topelius, 1923 |
Kirjaa lukiessa tulee aika ajoin tunne, että jokin asia jää
kertomatta. Siispä otin Lindqvistin kirjalle kaveriksi oivan ja tiiviin Anton
Eskolan kirjoittaman teoksen ”Suomen sodat ja rauhat” vuodelta 2003. Vaikka
Ruotsi-Suomen historiaa on tullut luettua varsin paljon jo kouluajoilta
lähtien, tuo kertaus mukavia uusia ahaa-elämyksiä ja tarpeita tarkistella ja
tirkistellä tiettyjä faktoja.
Yksi ahaa-elämys oli, miten Suomessa ja Ruotsissa vältettiin
muualla euroopassa vallinnut niin yleinen maaorjuus. 1700-luvulla luotiin myös
(heiveröistä) pohjaa demokratialle kun kuninkaan valtaoikeuksista luovuttiin ja
toteutettiin suuri reduktio eli omistusten keskittämisen purkaminen.
 |
Kirjasta Välskärin kertomukset,
Z Topelius, 1923 |
Pikkufaktat ovat hauskoja. En tiennyt, että maailmassa oli
1400-luvulla samanaikaisesti kolme paavia tai Ruotsissa 1300-luvulla samanaikaisesti
kolme kuningasta. Ruotsin tunnus kolme
kruunua otettiin tuolloin käyttöön, mutta se tuskin liittyy kolmeen
kuninkaaseen vaan kolmeen valtakuntaan.
Samaan sarjaan kuuluu historiallinen
nyanssitieto ja oivallinen tietokilpailujen knoppikysymys: milloin ja keneltä
Ruotsi on pyytänyt ulkomaista sota-apua
omalle maalleen ? Vastaus on: 1740-luvulla venäläisiltä. 12.000 venäläistä
sotilasta rantautui Tukholmaan skottijohtajansa johdolla ruotsalaisten
pyynnöstä suojelemaan ruotsalaisia tanskalaisten vihaisilta aikeilta.
Troijalaisittain meinasi käydä, mutta ei käynyt. Kirja kertoo venäläisten
sotilaiden jättäneen geneettisen perintönsä Ruotsissa asuville, nykyään noin 7000 jälkeläisilleen.
Hätkähdyttävää on, vaikkakin sen tietää, historian verisyys.
Hätkähdyttävää on myös Tanskan ja Ruotsin välinen hyvinkin julma historia.
Kansakunnat ovat jossain vaiheessa todella vihanneet toisiaan. Menneisyys
saattaa näkyä asenteissa nykyäänkin. Sotapropaganda ja valehtelu olivat
sotaakäyvien maiden työkalupakissa jo silloin vaikka twittereitä ja naamakirjoja ei ollutkaan.
Kirjassa on herkullisia otteita vanhoista asiakirjoista ja valtaapitävien lausunnoista:
”… juoppoja ja ylenmääräisen oluen ystäviä, huonotapaisia ja
kömpelöitä, juippeja, joista olisi enemmän hyötyä aurankurjessa tai puuta
kaatamassa kuin apuväkenä valtakunnan arvokkaissa ja hoitoa vaativissa
tehtävissä”, Kustaa Vaasa Tukholmaan
lähetetyistä opiskelijoista vuonna 1544.
”Suomessa toimiva sihteeri, joka ei hallitse suomen kieltä,
on kuin tanssimestari, jota vaivaa suonenveto”, lausui Pietari Brahea Suomen
suuriruhtinaana seurannut Herman Fleming
”Maan taloudellinen kulttuuri pohjautuu matematiikan ja
mekaniikan ohella pääasiassa juuri fysiikkaan, mutta valtakunnan hyvinvointi ei
varmaankaan ole perustunut runousopin professuurin olemassaoloon”,
tähtitieteilijä Anders Celsius kommentoidessaan runousopin professuurin
muuttamista fysiikan professuuriin Uppsalan yliopistossa 1700-luvun
puolivälissä.
Lindqvistin (ja käännöksen) kieli on mukavaa luettavaa.
Siihen eivät aivot eivätkä silmät väsy. Korvat korkeintaan lukkiutuvat lukemiseen
keskittyessään. ”Kustaa III oli ollut aristokraatti, mutta poika byrokraatti”,
siis Kustaa IV Aadolf. ”Kuningas oli tietysti omituisen kasvatuksensa tuote tai
suorastaan sen vammauttama”.
Kirja päättyy vuoteen 1809, jolloin yhteiselo Ruotsin kanssa
loppui ja länsiraja vedettiin Tornionjokeen. Se olisi voitu vetää Kiirunan taakse
ellei tsaari olisi pehmoillut viime hetkillä rauhansopimusta kirjoittaessaan ja
rajoja piirrellessään. Siis kirjan mukaan.
 |
Kirjasta Lukemisia lapsille, Z Topelius, 1931
"Koivu ja tähti" kertoo Suomesta Isonvihan aikana Venäjälle ryöstettyjen
pojan ja työtön paluusta kotimaahansa |
