Tervetuloa ProPlutoon. Welcome to visit ProPluto.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Joutsenlammella ... eikun merellä

Niin keväistä. Kaunis, tuulinen kevätpäivä Porkkalanniemen kärjessä. Jäät ovat lahdistakin jo lähtemässä eikä lunta ole missään. Vuosi sitten samaan aikaan jäällä hiihdettiin ja pilkittiin ja maisema oli lumen peitossa.


Siinä retkikahveja nauttiessani paikalle pyyhälsi nuorisojoukko metelöimään. Kaakattivat toisilleen leppoisaa small-talkkia, katselivat ympärilleen ja ihmettelivät aikaisen kevään mukanaan tuomaa vapauden tunnetta.

Ainakin nämä nuoret kyhmyjoutsenet ovat hyötyneet leudosta talvesta ja selvinneet hengissä uutta kesää vastaanottamaan.

Klikkamalla kuvaa saat sen isommaksi

Räpylät sutivat tyhjää joutsenen lähtökiidossa liukkaalta jäältä. Ne takovat jään pintaa minkä ehtivät siipien yrittäessä ottaa ilmaa alleen. Lopulta nousu onnistui ja laskutelineet saa vetää ylös. Kaunis lintu lennossa(kin).



1 kommentti:

  1. Vuosi sitten tosiaan hiihdettiin vielä merenjäätä pitkin parin kilometrin päässä olevaan saareen. Hieno kuva tuo aalloista.

    VastaaPoista